Inarijärvi tyynellä ja tuulella 31.8.-3.9.2020

Mitähän pitäisi tehdä, kun on melottu ensin kaksi päivää Suomen isointa erämaajärveä täysin tyynessä kelissä, mutta sitten alkaa puhaltaa kohtalainen tuuli ja auto on 40 kilometrin päässä?

Kai sitten vain yritetään etsiä suojaisia reittejä saarisokkelosta ja palata takaisin!

Lähtö oli Veskoniemestä, josta melottin ensin Korkea-Mauralle etsimään Suomen ainoaa pysyvän jään luola. Kivikkoinen luola löytyi, mutta ikuinen jää oli sulanut vedeksi!

Pidettiin sitten eväspaussi. Inarijärvellä olivat melontakavereina Marjo S., oma poikani Valde ja Marjon poika Lenni, 11 v.

Illaksi ehdittiin Kaikunuoran autiotuvalle, jonne iloksemme ei osunut sillä kertaa muita yöpyjiä.

Kyllä kelpasi murkinoida leirinuotiolla ja ihailla koronakesän viimeisen illan auringonlaskua. Ja pelata iltasaduksi erä isoa yatzya.

Seuraava päivä oli tyyni ja harmaa. Keli salli reitin valitsemisen aivan mistä vain haluttiin. Tässä Marjo ja Valde taivaltavat pitkin Sammakkoselkää.

Joka päivä melottiin noin seitsemän tuntia ja 20 kilometriä, mukavia taukosaaria etsien. Saaria on järvessä noin 3300, joten valinnanvaraa löytyi.

Toinen yösija oli Selkälahden ylellinen varaustupa Cärbinsualuin saaren halkaisevan ”merirosvolahden” päässä, keskellä Inarijärveä.

Seurattiin syksyn ensimmäistä auringonlaskua ja täysikuuta, minkä jälkeen päästiin saunomaan ja uimaan.

Keskiviikkona koitti totuuden hetki, kun ennuste lupasi 5-7 metrin sekuntituulta. Suunta oli onneksi etelästä, minkä ansiosta pystyttiin hyödyntämään tiheää saaristoa ja melomaan paljolti vastatuuleen. Illalla kuultiin veneilijältä, että Inarin lähellä tuuli oli puhaltanut jonkin aikaa 12 metriä sekunnissa.

Meitä oli varoiteltu Inarijärven aalloista, jotka voisivat yltyä hankalaksikin, kun ne hakivat vauhtinsa isoilta seliltä. Siksi haluttiin ottaa varman päälle, eikä juuri jouduttu sivuaallokkoon. Sen takia ylitettiin Liinaspeskassa parinkymmenen metrin kannas suomelonnalla, jota oli treenattu keväällä Kivi- ja Levalammella.

Tuulen takia luovuttiin ajatuksesta yöpyä Petäjäsaaren autiotuvassa ja otettiin suunta taas Kaikunuoraan. Nyt ei saatu olla yksin, sillä leirisaarelle tuli kelluva asuntovaunu nivalalaisen nuorisoporukan ohjastamana. Nuoriso koirineen vietti kuitenkin yönsä lautalla. Saatiin ottaa uusi auringonlasku vastaan kaikessa rauhassa ja käydä myös uusi erä isoa yatzya.

Neljäntenä melontapäivänä tiukka tuuli jatkui, samoin pujottelu vastatuuleen.

Olisi saanut pompottaa lisääkin, lupasivat poijjaat, mutta mulle ja Marjolle sitä lajia taisi olla aivan tarpeeksi, kun kuusimetrinen Unalaskakin keikkui aaltojen välissä.

 

Inarijärvessä viehättivät alusta lähtien pienet kalliosaaret, joissa olisi huvittanut pysähtyä pitämään paussia melkein jokaisessa. Tässä joitakin houkutuksia:

Solttusaaren luoteisin niemi tuli vihdoin vastaan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Näissä ihanneoloissa vietettiin viimeinen rauhoittava paussi ennen loppurutistuksia.

Voimien kerääminen oli tarpeen, sillä niemen takana odotti reissun isoin aallokko ennen kuin edettiin Nanguniemen suojaan. Ja aivan lopuksi päästiin vielä parin kilometrin tiukkaan tuulitunneliin.

Mutta niin vain tuuletettiin Veskoniemen maalissa juuri tavoiteajassa!

Tässä neljän päivän retken reitti yö- ja taukopaikkoineen:

Bonuksena loppumatkan hieno näkymä kohti Otsamotunturia. Mahtava järvi ja reissu!

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s