Mela vaihtui vasaraan

Niinhän siinä kävi kuin ennakkoon uumoilin: melontavuonna 2017 kädessä oli useammin vasara kuin mela. Kyrkösjärven melontakeskuksen työmaalla tuli viihdyttyä enemmän kuin kajakissa. Paljon enemmän.

Valijoen Heikki sen osasi ennustaa: kökkätyö koukuttaa. Porukalla tekemisessä on hohtoa.

Montun pohjalta noustiin pikku hiljaa kohti perustuksia. Perustuksia tehtiin oikeastaan koko kevät ja alkukesä. Mutta porukka pysyi hyvin kasassa ja talkootunteja kertyi.

Hyvä ruoka toi vielä paremman mielen. Muonitus pelasi, grilli kuumeni ja 20 naisen murkinaryhmä oli mahtava.

Kesätauon jälkeen koitti totinen hetki, kun suurin osa keskeisistä tekijöistä katosi näkyvistä. Mutta uusia löytyi tilalle ja homma toimi taas. Näkyvää jälkeä alkoi syntyä. Kökässä oli enimmillään 20 koskihäjyä, kahtena keskiviikkona peräkkäin. Vietiin parhaimmillaan viittä asiaa yhtä aikaa eteenpäin.

      

      

Samalla päästiin myös melomisen makuun, kun tarjottiin ensimmäinen yleisömelotus yhtä aikaa runkokökan kanssa.

Väki viihtyi uudella suurella laiturilla, joka havaittiin hyväksi. Erittäin hyväksi.

 

Koskihäjyjen melontakausi huipentui syyskuun lopun perinteiseen lyhtymelontaan, nyt ensi kertaa uudelta laiturilta. Tuntui melkein kuin olisi saatu jotakin aikaan.

 

 

Ja niin saatiinkin: puolet mahtavasta melontakeskuksesta, monella tavalla suuntaa näyttävästä tässä maassa.

Kesällä 2018 oli edessä vielä kahden vajan ja vesielämysreitin tekeminen. Muutaman mutkan kautta niistäkin selvittin.

Ja kun yli 150 eri talkoolaista oli paiskinut hommia runsaat 5000 tuntia, pystyttiin Kyrkösjärven  melontakeskus avaamaan käyttöön juhannuksena 2018, juuri suunnitelman mukaisesti.

Ja sitten vain meloskellaan kuin Ellun kanat maan mahtavimmassa melontakeskuksessa, itte tehdyssä. (Drone-kuva Jukka  Kuusisto)

DCIM100MEDIADJI_0420.JPG

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s